Porin Helluntai-
seurakunnan yhdyskunta-
järjestys

 

1 § YHDYSKUNNAN NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdyskunnan nimi on Porin Helluntaiseurakunta, kotipaikka Pori ja virallinen kieli suomi.


2 § YHDYSKUNNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Yhdyskunnan tarkoituksena on julistaa evankeliumia, harjoittaa kristillistä toimintaa ja tehdä lähetystyötä, sosiaalista auttamistyötä ja kehitysaputyötä sekä kotimaassa että ulkomailla. Yhdyskunnan tehtävänä on toimia kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja säilyttämiseksi Raamatun perustuksella, yhtäpitävästi apostolisen uskontunnustuksen kanssa sekä Suomen helluntailiikkeen tunnustuksen ja tämän yhdyskuntajärjestyksen mukaisesti.

Yhdyskunta pitää esillä Jumalan sanaa, jonka kuulemisen ja lukemisen kautta ihminen löytää henkilökohtaisen uskon Jeesukseen Kristukseen ja iankaikkisen elämän. Se tarjoaa mahdollisuuden kasvaa yhdessä muiden kanssa Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa ja saada näin valmiuksia toimia kristittynä yhdyskunnassa ja maailmassa. Yhdyskunta perustaa toimintatapansa Raamattuun ja sitoutuu Jeesuksen Kristuksen antamaan lähetyskäskyyn ja Uuden testamentin apostoliseen oppiin. Yhdyskunnan jokainen jäsen on Kristuksen todistaja. Hänellä on mahdollisuus vaikuttaa yhteisöön ja sen menestymiseen oman armoituksensa mukaisesti. Yhdyskunnassa johtajuus on palvelevaa.

Tehtävänsä toteuttamiseksi yhdyskunta järjestää jumalanpalvelus-, kokous-, esitelmä-, opetus-, pyhäkoulu-, kerho- ja leiritoimintaa ja muuta niihin liittyvää toimintaa. Yhdyskunta voi tuottaa ja kustantaa ääni- ja kuvatallenteita sekä julkaista painotuotteita.

Yhdyskunta voi myydä kirja- ja paperituotteita ja äänitteitä, harjoittaa tavarankeräyksellä tai muulla siihen liittyvällä toiminnalla vastikkeetta saamiensa tavaroiden myyntiä eli pitää kirpputoria sekä toimia työnantajana. Yhdyskunnalla on oikeus omistaa osakkeita ja osuuksia ja hallita kiinteää ja irtainta omaisuutta, toimeenpanna varainkeräystä, vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja ja tilaisuuksissaan kerätä kolehteja. Yhdyskunnan tarkoituksena ei kuitenkaan ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallisille, eikä sen toiminta muutenkaan saa muodostua pääasiallisesti taloudelliseksi. Yhdyskunnan toiminta rahoitetaan pääasiassa lahjoitustuloilla ja keräyksillä.


3 § JÄSENET


Vanhimmisto ottaa ja erottaa yhdyskunnan jäsenet. Yhdyskunnan varsinaiseksi jäseneksi voidaan jäsenhakemuksella ottaa uskoon tullut ja uskovana kastettu henkilö. Yhdyskunnan jäsenyys edellyttää, että henkilö ei ole samanaikaisesti muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen.

Henkilön, joka tahtoo erota yhdyskunnasta, tulee ilmoittaa eroamisesta kirjallisesti yhdyskunnalle tai maistraatille. Henkilö katsotaan eronneeksi siitä päivästä lukien, kun vanhimmisto tai maistraatti on saanut eroamisilmoituksen.

Jäsen voidaan erottaa yhdyskunnasta, jos hänen katsotaan luopuneen uskosta tai yhdyskunnan opetuksen mukaisesta kristityn elämäntavasta, taikka jos hän toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa yhdyskunnalle. Ennen päätöksen tekemistä on asianomaiselle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Jäseneksi ottamista ja erottamista koskevaan päätökseen tyytymätön voi seitsemän päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta tehdä asiaa koskevan oikaisuvaatimuksen. Tiedoksiantotapa: Postitse lähetetyn asiakirjan etusivulle on merkitty lähetyspäivä. Tällöin vastaanottajan katsotaan saaneen asiakirjan tiedoksi seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Muutoksenhaku osoitetaan vanhimmistolle.

Yhdyskunnan on ilmoitettava väestötietojärjestelmään uskonnonvapauslain 4§:n mukaisesti viipymättä jäsenen yhdyskuntaan liittymisestä, siitä eroamisesta taikka erottamisesta.

Porin Helluntaiseurakunnan jäsenten alaikäiset lapset voidaan hyväksyä yhdyskunnan lapsijäseniksi uskonnonvapauslain 3 §:n mukaisesti. Lapsijäsenillä ei ole äänioikeutta mutta heillä on läsnäolo-oikeus yhdyskunnan kokouksissa. Elleivät lapsijäsenet täytä varsinaisen jäsenyyden ehtoja kahdeksaantoista ikävuoteen mennessä ja mikäli he eivät hae varsinaista jäsenyyttä, heidät erotetaan yhdyskunnan jäsenyydestä.

Vanhimmisto voi päättää, missä määrin muut henkilöt kuin yhdyskunnan varsinaiset jäsenet ja lapsijäsenet voivat osallistua ja olla läsnä yhdyskunnan kokouksissa.

 

4 § PÄÄTÖKSENTEKO YHDYSKUNNASSA

Ylintä päätösvaltaa yhdyskunnassa käyttää virallinen yhdyskunnan kokous. Virallisia kokouksia ovat yhdyskunnan vuosikokous ja ylimääräinen virallinen yhdyskunnankokous. Yhdyskunnan kokoukset kutsuu kokoon vanhimmisto. Kokouskutsu asetetaan Porin helluntaikirkon ilmoitustaululle tai julkaistaan paikallisessa sanomalehdessä vähintään seitsemän päivää ennen kokousta. Käsiteltävät asiat ilmoitetaan kokouskutsussa.

Yhdyskunnan virallinen ylimääräinen kokous voidaan kutsua koolle myös, mikäli yli 10 % äänioikeutetusta jäsenistöstä esittää kirjallisen vaatimuksen vanhimmistolle koollekutsumisesta. Yhdyskunnan kokouksissa puheenjohtajana toimii vanhimmiston puheenjohtaja, ellei kokous katso tarpeelliseksi toisin päättää. Kullakin yhdyskunnan varsinaisella jäsenellä on yksi ääni. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänienemmistöllä, ellei tässä yhdyskuntajärjestyksessä asian käsittelystä muuta määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, henkilövalinnassa ja suljetussa lippuäänestyksessä arpa.

Yhdyskunnan ja sen toimijoiden toiminta määritellään myös johtosäännöllä. Johtosäännön hyväksyy virallinen kokous ja se ei voi olla ristiriidassa tämän yhdyskuntajärjestyksen kanssa.

Vanhimmisto edustaa yhdyskuntaa. Yhdyskunnan nimen kirjoittavat vanhimmiston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä vanhimmiston määräämän henkilön kanssa.

 

5 § YHDYSKUNNAN HALLITUS

Yhdyskunnan hallituksena toimii vanhimmisto. Vanhimmistoon kuuluvat yhdyskunnan vuosikokouksen valitsemat jäsenet. Vanhimmiston jäsenen vapauttamisesta tehtävästään päättää yhdyskunnan virallinen kokous.

Yhdyskunnan vuosikokous valitsee vanhimmiston esityksestä uudet vanhimmiston jäsenet. Vuosikokouksen valitsemia vanhimmiston jäseniä voi olla vähintään seitsemän ja enintään kaksitoista. Vanhimmiston jäsenen toimikausi on neljä vuotta. Erovuorossa on vuosittain 1/4 vuosikokouksen valitsemista vanhimmiston jäsenistä, jotka voidaan valita uudelleen. Yhdyskunnan kolmena ensimmäisenä toimintavuosina erovuorot arvotaan.

Vanhimmisto valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan seuraavat luottamus- ja toimihenkilöt: puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, jotka eivät saa olla työsopimussuhteessa yhdyskuntaan, sihteerit ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Peräkkäisten kausien enimmäismäärä luottamus- ja toimihenkilöillä on kolme vuotta. Puheenjohtaja valvoo tehtyjen päätösten toteutumista ja toimii yhdyskunnan palkattujen työntekijöiden esimiehenä.

Yhdyskunnalle valitaan vuosikokouksessa tilintarkastaja ja varatilintarkastaja vuosikokousten väliseksi ajaksi.

Vanhimmiston tehtävänä on

1)    edustaa yhdyskuntaa

2)    suunnitella, johtaa ja valvoa yhdyskunnan toimintaa, opetusta ja sielunhoitoa,

3)    hoitaa yhdyskunnan hallintoa ja taloutta,

4)    kutsua koolle yhdyskunnan kokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat,

5)    pitää jäsenrekisteriä ja tehdä lain mukaiset ilmoitukset rekisteriviranomaiselle.

Vanhimmisto kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tai mikäli kolme vanhimmiston jäsentä pyytää sitä puheenjohtajalta perustellusta syystä. Vanhimmiston kokous on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on paikalla.

Vanhimmistossa on seuraavat jaostot: talousjaosto, diakoniajaosto ja lähetysjaosto. Vanhimmistossa voi olla muitakin jaostoja. Jaostot toimivat vanhimmiston alaisuudessa, toteuttavat vanhimmiston toimeksiantoja ja kokoontuvat jaoston puheenjohtajan kutsusta valmistelemaan asioita vanhimmiston päätettäväksi. Vanhimmisto valitsee kuhunkin jaostoon sopivaksi katsomansa määrän vanhimmiston jäseniä ja jaostojen puheenjohtajat. Yhdyskunnan kokous valitsee jaostoihin enintään seitsemän jäsentä yhdyskunnan varsinaisista jäsenistä. Jaostojen jäsenten toimikausi on kolme vuotta. Erovuoroiset voidaan valita uudelleen. Jaoston jäsenet valitsevat keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin. Jaostojen tehtävistä päättää vanhimmisto.

Jos vanhimmiston jäsen tai yhdyskunnan työntekijä viettää paheellista elämää, ryhtyy toimimaan tai opettamaan yhdyskunnan opetuksen periaatteiden tai arvojen vastaisesti, toimii yhdyskuntaa vahingoittavalla tavalla, menettää luottamuksensa tai muusta syystä edellytyksensä toimia näissä tehtävissä, hänet on viipymättä vapautettava tehtävästään, ottaen kuitenkin huomioon, mitä työsopimuslaissa säädetään. Vapauttamisesta päättää vanhimmisto asianomaista kuultuaan. Yhdyskunnan kokous voi edellämainituista perusteista johtuen kahden kolmasosan (2/3) äänienemmistöllä erottaa vanhimmiston jäsenen tai työntekijän tehtävästään. Tehtävästään vapautetulla on oikeus saada vanhimmiston tekemä päätös käsiteltäväksi yhdyskunnan kokouksessa, joka kahden kolmasosan (2/3) äänienemmistöllä voi kumota vanhimmiston päätöksen.

 

6 § YHDYSKUNNAN VUOSIKOKOUS, TILIKAUSI, TILINPÄÄTÖS JA TILINTARKASTUS

Yhdyskunnan tilikausi on kalenterivuosi. Yhdyskunnan vuosikokous pidetään neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä vanhimmiston määräämänä aikana. Vanhimmiston on toimitettava viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta tilikauden tilinpäätös ja muu tarvittava selvitys tilintarkastajalle. Yhdyskunnan tilit tarkastaa yksi tilintarkastaja tai varatilintarkastaja. Vuosikokous vahvistaa yhdyskunnan tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille. Vuosikokouksen lisäksi pidetään yhdyskunnan syyskokous kuluvan tilikauden joulukuun 15. päivään mennessä. Tässä kokouksessa hyväksytään seuraavan tilikauden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1)    Valitaan kokousvirkailijat ja todetaan kokouksen päätösvaltaisuus.

2)    Esitetään toimintakertomus ja tilinpäätös päättyneeltä tilikaudelta.

3)    Esitetään tilintarkastajan lausunto päättyneen tilikauden tilinpäätöksestä ja hallinnosta.

4)    Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta.

5)    Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.

6)    Valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.

7)    Valitaan vanhimmiston jäsenet erovuoroisten tilalle.

8)    Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

 

7 § JÄSENMAKSUT

Yhdyskunnan jäsenet eivät ole velvollisia suorittamaan jäsenmaksuja yhdyskunnalle.

8 § YHDYSKUNTAJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

Yhdyskuntajärjestyksen muuttamisesta päättää yhdyskunnan virallinen kokous. Päätökseen vaaditaan kahden kolmasosan (2/3) äänienemmistö. Kokouskutsussa on mainittava yhdyskuntajärjestyksen muuttamisesta.

9 § YHDYSKUNNAN PURKAUTUMINEN

Yhdyskunnan purkautumisesta päättää virallinen yhdyskunnan kokous. Purkautumista koskeva asia on tullakseen voimaan käsiteltävä kahdessa peräkkäisessä yhdyskunnan kokouksessa, joiden välinen aika on vähintään kuukausi. Purkautumispäätökseen vaaditaan kummassakin kokouksessa kolmen neljäsosan (3/4) äänienemmistö. Kokouskutsussa on mainittava yhdyskunnan purkautumisesta.

10 § VAROJEN KÄYTTÖ YHDYSKUNNAN PURKAUTUESSA

Yhdyskunnan purkautuessa tai sen tullessa lakkautetuksi, sen varat käytetään yhdyskunnan tarkoituksen edistämiseen virallisen kokouksen määräämällä tavalla. Varoja ei saa jakaa henkilöjäsenten kesken.



 

PORIN HELLUNTAISEURAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Hyväksytty yhdyskunnan kokouksessa 7. 6. 2015.

 

1§ JOHTOSÄÄNTÖ

Johtosääntö on alempi säädös kuin Porin Helluntaiseurakunnan yhdyskuntajärjestys, joten ristiriitatilanteessa toimitaan yhdyskuntajärjestyksen määrittämällä tavalla.

2§ USKON PÄÄKOHDAT

 2.1 Raamattu
Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.

2.2 Jumala
On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.
Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.
Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti niin, että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen. Tällöin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen. Jeesus on tuleva takaisin niinkuin Sanassa on ilmoitettu.

2.3 Seurakunta
Seurakunta on Jeesuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteiseen seurakuntaan, joka näkyvällä tavalla ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus käski seurakuntaansa tekemään kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta muodostaa hengellisen papiston, jonka tehtävänä on palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.
Porin Helluntaiseurakunnan tehtävänä on tehdä Jumalan valtakunnan työtä aikaan sopivalla tavalla. Helluntailaisella seurakuntatyöllä on Porissa historiaa vuodesta 1928, joten sillä on vahva historia porilaisessa kristillisessä toiminnassa.

3§ KÄYTÄNNÖN TOIMINTA

 3.1 Porin Helluntaiseurakunnan jäsenet
Jäsenten aseman ja oikeuksien suhteen toimitaan siten, kuin yhdyskuntajärjestyksessä on määritelty.
Porin Helluntaiseurakunnasta toiseen seurakuntaan muuttava jäsen, huolimatta toisen seurakunnan järjestäytymismuodosta, menettää jäsenyytensä yhdyskunnasta eli hänet erotetaan yhdyskuntajärjestyksen 3§ mukaisesti.
Vanhimmisto on päättänyt, että Porin Helluntaiseurakunnan aiempien järjestäytymismuotojen jäsenillä on samat oikeudet kuin varsinaisilla jäsenilläkin, niin pitkälle kuin laki sallii. Jos joltakin aiempien järjestäytymismuotojen jäseneltä perustellusta syystä nämä oikeudet evätään, siitä ilmoitetaan hänelle kirjallisesti.
Yhdyskuntajärjestyksessä sanotut oikeudet ja velvollisuudet koskevat yhdyskunnan varsinaisia jäseniä. Yhdyskunnan asioista päättävät yhdyskunnan varsinaiset jäsenet, joita voidaan valita seurakunnan juridista vastuuta sisältäviin luottamustehtäviin.

3.2 Ulkojäsenet
Yhdyskuntaan ei oteta ulkojäseniä.

3.3 Yhdyskunnan kokous
Yhdyskunnan virallinen kokous käyttää ylintä päätösvaltaa seurakunnassa, siten, kuin yhdyskuntajärjestyksessä on määritetty. Yhdyskunnassa voidaan järjestää myös seurakunnankokouksia, jotka eivät ole virallisia kokouksia ja joissa ei tehdä juridisesti sitovia päätöksiä. Kokousten koollekutsumisessa noudatetaan yhdyskuntajärjestystä.

 3.4 Vanhimmisto
Vanhimmisto johtaa seurakuntaa siten, kuin yhdyskuntajärjestyksessä on määritetty. Vanhimmiston toimihenkilöiden toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Jaostot toimivat vanhimmiston alaisuudessa yhdyskuntajärjestyksen mukaisesti. Ne kokoontuvat puheenjohtajansa kutsusta käsittelemään toimialaansa kuuluvia asioita ja tehtäviä. Jaostot voivat tehdä toimialaansa liittyviä esityksiä päätösehdotuksineen vanhimmistolle sekä pienemmissä asioissa johtoryhmälle tai toiselle jaostolle. Jäsenet jaostoihin valitaan yhdyskuntajärjestyksen määräämällä tavalla varsinaisista jäsenistä. Jaostojen kokouksiin ja toimintaan voivat osallistua myös työsuhteessa olevat pastorit ja vanhimmiston puheenjohtajat.

3.5 Johtava pastori
Yhdyskunnan operatiivisena johtajana toimii vanhimmiston alaisuudessa Porin Helluntaiseurakunnan johtava pastori. Hänet valitaan tehtäväänsä yhdyskunnan kokouksessa vanhimmiston esityksestä.
Johtava pastori valvoo yhdyskunnan työtä kotimaassa ja lähetyskentillä ja johtaa yhdyskunnan hallintoa hyväksytyn toimintasuunnitelman ja talousarvion mukaisesti.

 3.6 Pastorit ja muut toimihenkilöt
Tehtävänsä toteuttamista varten yhdyskunnalla on pastoreita sekä vanhimmiston tarpeellisiksi katsomia muita toimihenkilöitä. Pastorit toimivat toimenkuvansa mukaisesti ja vastaavat oman toimialansa kehittämisestä ja hoidosta.
Pastorit ja lähetystyöntekijät valitaan tehtäviinsä vanhimmiston esityksestä yhdyskunnan kokouksessa. Muut palkatut työntekijät valitsee vanhimmisto.

3.7 Johtoryhmä
Yhdyskunnan johtoryhmän muodostavat johtava pastori, muut pastorit sekä vanhimmiston puheenjohtajat. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii johtava pastori. Vanhimmisto voi nimetä johtavan pastorin esityksestä johtoryhmään myös muita jäseniä.
Johtoryhmä valmistelee vanhimmiston kokouksissa käsiteltävät asiat, käsittelee jaostojen esitykset ja päättää niistä asioista, jotka vanhimmisto sille siirtää.

4§ TOIMITUKSET

 4.1 Kaste
Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettavan edellytetään liittyvän kristilliseen seurakuntaan.

4.2 Ehtoollinen
Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa Hän on Henkensä kautta läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Herran pyhää ehtoollista vietetään seurakunnassa Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaisesti. Vanhimmisto päättää ehtoollisen viettoon liittyvistä käytännöistä ja ajankohdista. Ehtoollinen on avoin kaikille uskoville.

 4.3 Avioliittoon vihkiminen
Avioliittoon vihkiminen toimitetaan miehen ja naisen välillä.

4.4 Lasten siunaaminen
Lapsi voidaan vanhempien toivomuksesta rukouksin siunata Jeesuksen antaman esimerkin mukaan.

4.5 Hautaaminen
Vainaja haudataan kristillisen tavan mukaan. Hautaamisessa noudatetaan seurakunnan tavanomaisia hautausmenoja sen mukaan, kuin omaiset ja hautauksen toimittaja siitä sopivat. Siunaamisen toimittava henkilö huolehtii, että seurakunnan kukat lasketaan tilaisuudessa.

5§ MUUT MÄÄRÄYKSET

5.1 Oikeus vihkimisestä kieltäytymiseen
Yhdyskunnan vihkioikeuden haltijalla on omantuntonsa ja vakaumuksensa perusteella oikeus kieltäytyä vihkimästä avioliittoon.

 5.2 Rippisalaisuus
Yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa uskottua asiaa ei saa ilmaista, eikä myöskään sitä henkilöä, joka sielunhoitajalle on uskoutunut.
Jos joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan hankkeissa, sielunhoitajan on kehotettava häntä ilmoittamaan asiasta viranomaisille tai sille, jota vaara uhkaa. Jollei hän suostu siihen, sielunhoitajan on kerrottava hyvissä ajoin ja varovasti asiasta viranomaisille. Se on suoritettava kuitenkin niin, ettei asianomainen suoraan tai välillisesti tule siitä ilmi. Ilmoitusvelvollisuuden suhteen on toimittava siitä annetun lain mukaisesti.

5.3 Vaitiolovelvollisuus
Yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustehtävässä oleva ei saa käyttää hyödykseen, eikä ilman asianosaisen lupaa ilmaista asemassaan tietoon saamaansa seikkaa, joka on erikseen säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi. Tämän lisäksi vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluu asianomaisen terveydentila tai seikka, jota asian laadun vuoksi ei muutoin tulisi ilmaista.

5.4 Ilmoitukset syntymästä ja kuolemasta
Jos lapsi halutaan rekisteröidä yhdyskuntaan kuuluvaksi, on väestörekisterikaavake toimitettava seurakunnan jäsenluettelonhoitajalle täytettäväksi.
Jäsenen yhdyskuntaan kuulumattoman puolison kuolemasta tulee ilmoittaa seurakunnan jäsenluettelonhoitajalle siviilisäädyn muuttamista varten.

6§ JOHTOSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN

Yhdyskunnan johtosääntöä voidaan muuttaa yhdyskunnan virallisen kokouksen 2/3 enemmistön päätöksellä.