TOUKOKUU 2023

Uusi sukupolvi odottaa sinua

Usein kuulen rukoiltavan herätystä. Yleisesti kun rukoilemme jotain, olemme itse aika usein rukousvastaus omiin tai yhteisiin rukouksiimme. Herätystä rukoillessamme pitäisi uskaltaa ajatella asioita uusiksi. Meidän tulisi korjata asennoitumista oman tutun kotimme muuttamiseksi huomisen sukupolvia tavoittavaksi toimijaksi. Se tarkoittaa luopumista omista tutuista kuvioista. 

Vietimme maaliskuussa Parempi seurakunta -päivää, jossa totesimme, että ihmiset tulevat uskoon lähes rajastaan alle 25-vuotiaana. Silloin se tarkoittaa, että meidän on panostettava tavoittavassa toiminnassa yhä enemmän lasten ja nuorten ikäryhmään. Silloin pitää uskaltaa ajatella asioita uusiksi. Haastankin sinua miettimään, mitä se tarkoittaa sinun henkilökohtaisessa jumalanpalvelussuhteessasi. Niin Porissa kuin kaikkialla maailmassa lapset ja nuoret odottavat sanomaa Jeesuksen armosta ja Hänessä olevasta rauhasta. 

Petri Harjula
johtava pastori

“Nouse, huuda ja valita yöllä, kun vartiohetket alkavat.
Vuodata sydämesi kuin vesi Herran kasvojen eteen! Kohota kätesi hänen puoleensa pienten
lastesi elämän puolesta, jotka nääntyvät nälkään kaikkien katujen kulmissa.”

(Valitusvirret 2:19)

 

Kristittyjen yhteinen VAPPUJUHLA 1.5.

Kristittyjen yhteinen vappu järjestetään tänä vuonna seurakunnassamme ma 1.5.2023 klo 15. Tilaisuudessa puhuvat mm. Sakari Kalliomaa Kansanlähetyksestä ja Maarit Laamanen Porin Metodistiseurakunnasta. Musiikissa palvelee Pisara. Tilaisuuden järjestää Satakunnan Se löytyi -seurakunnat.

Tervetuloa!

 

Toukokuun MIX- ja MAX-illat

MIX-ilta pe 5.5. klo 18

MAX-ilta pe 12.5. klo 18.30

 

Lastenleirin ilmoittautuminen on auennut

Lasten kesäleiri järjestetään 27.6.-1.7.2023 Vammalan leirikartanolla. Ilmoittautuminen leirille on auennut seurakunnan nettisivuilla.

Jos sinulla on mahdollisuutta tulla leirille töihin tai olla auttamassa leirin toteutuksessa muuten, ole yhteydessä leirin johtajaan Taneli Hieta-Koivistoon 050 359 3529.

 

Seurakunnan kevätretki helatorstaina 18.5.

Tänä vuonna meitä kutsuu Kauttuan Ruukinpuisto, esihistorian opastuskeskus Naurava lohikäärme sekä Luistari, yksi Suomen merkittävimmistä rautakauden kalmistoalueista.

Bussiin mahtuu yhteensä 54 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu mukaan siis mahdollisimman pian. Matkaan lähdemme klo 10 ja palaamme takaisin noin klo 17.

Hinta 40 €/hlö sisältää bussimatkat, lounaan ja opastukset. Katso lisää ja ilmoittaudu mukaan  seurakunnan nettisivuilta.

Lisätiedot Tanja Näsilä puh. 040 778 6811 tanja.nasila@porinhelluntaiseurakunta.fi

 

Tommi Törnroos palaa palvelukseen

Tommi Törnroosin opintovapaa päättyy ja hän palaa seurakuntapastorin tehtävään 1.6. alkaen. Samalla Tanja Näsilän työsopimus päättyy 31.5. Suljemme molemmat rukouksiimme heidän muuttuneissa tehtävissään.

 

Kirppispöytä lähetystyön hyväksi

Seurakunnallamme on kirpputoripöytä Patakirppiksellä. Pöydällä myynnissä olevat tuotteet ovat lahjoituksia ja niiden tuotto menee seurakuntamme kautta tehtävään lähetystyöhön.

Jos sinulla on siistiä ja hyväkuntoista tavaraa, jota voisit lahjoittaa, ota yhteyttä Terhi Kuusikoskeen ‭045 233 0900‬. Eritoten lasten vaatteet, lelut sekä astiat menevät hyvin kaupaksi.

 

Kaksio vuokralle

Kirkkorakennuksessamme sijaitseva rauhallinen, omalla saunalla ja isolla parvekkeella varustettu tilava kaksio on vuokrattavana. Asunnossa on tiskikone, hyvät säilytystilat sekä ilmalämpöpumppu tuomassa mukavuutta.
Avaran ja valoisan asunnon pinnat on juuri uusittu lattiasta kattoon ja asunto on heti vapaa.

KERROSTALOASUMISEN HELPPOUTTA OMAN KODIN RAUHALLA!

 

Blomit jumalanpalveluksessa su 18.6.

Blomit ovat Suomessa kesä-heinäkuussa reilun kuukauden ajan. Tänä aikana he myös vierailevat eri seurakunnissa. Tule tapaamaan ja kuuntelemaan heidän terveisiään jumalanpalvelukseen su 18.6. klo 11.

 

Vanhimmiston järjestäytyminen

Seurakuntamme vuosikokouksen jälkeen myös seurakunnan johto, vanhimmisto, järjestäytyi uudelleen.

Vastuuhenkilöt ovat:
Pekka Peltomäki, puheenjohtaja
Vesa Hanhisalo, varapuheenjohtaja
Jonne Saralahti, sihteeri
Andreas Nebdal, varasihteeri

 

 

Seuraa seurakunnan tilejä myös somessa!

@porinhelluntaiseurakunta

 
 
Previous
Previous

KESÄ-HEINÄKUU 2023

Next
Next

huhtikuu 2023